



Ihana kevät! Lumet ovat sulaneet ja aurinko paistaa! Lilon mielestä on kiva popsia nurmikolta vitamiineja eli pupunpapanoita :D Lokkeja vaanitaan, järven jäitä on rikottu ja Lilo on päässyt jo kahlaamaan.
Lilolle kuuluu hyvää. Juoksut oli ja meni, olen hiukan jännityksellä seurannut tuleeko valeraskaus oireita, mutta ei ainakaan vielä ole tullut. Vinkulelut ovat piilossa. Lilolla on ollut lieviä oireita aiempien juoksujen jälkeen ja myös tulehdukset ovat vaivanneet. Jos oireita ja erilaisia tulehdksia tulevaisuudessa vielä ilmaantuu niin on edessä sterilointi. Mutta ajattelin seurata tilannetta vuoden verran ja jos Lilo pysyy terveenä ja iho kunnossa niin pennuista voisi ehkä haaveilla, jos sopiva poikaystävä löytyy ;)
Lilon iho on ihan hyvässä kunnossa, paitsi mahasta ja rinnasta se punoittaa, kun on rapsuttanut ja purrut ihoa. Mutta Lilo on ollut aika rauhassa ja rapsutellut hyvin vähän. Olen antanut nyt välillä lohiöljyä, kun aiemmin annoin nutrolinia. Odotellaan karvanlähtöä, joka tulee varmaan vasta touko-kesäkuussa, silloin vaihdetaan taas nutroliniin.
Lilo muuten aikuistui juoksujen aikana. Se oli super kiltti ja reipas juoksujen ajan ja edelleen paitsi nyt taas jotkut narttu koirat katsotaan pahalla :D juoksujen aikana Lilo itki niidenkin perään.
Toukokuun lopulla on taas edessä muutto. Nyt ollaan väliaikasesti asuttu kerrostalossa ja Lilo on sopeutunut tosi hyvin. Lehdenjakajasta ei välitä yhtään vaikka muuten vahtiviettiä löytyy. Lilo pääsee muuttamaan nyt omakotitaloon, jossa on mahdollisuus laittaa pihaan aita tai tarha. JEE ! Tosin kolmen naapurin pihat on aivan kiinni ja mitään näköesteitä ei ole, naapurista löytyy lapsia ja koirakin. Eli saa nähdä, miten Lilo suhtautuu vapaana juoksentelevaan naapurin koiraan ja trampoliinilla kiljuviin lapsiin ;D Lilo toivoisi uuden naapurin olevan uros! Ei siinä sitten mitään kunhan saisi kesäksi jonkinlaisen aitahomman ja jotain puita/pensaita näkösuojaksi.
Pitäisi kytätä kevään ja kesän ulkona olevat mätsärit ja näyttelyt, jos kävisi kokeilemassa. Pitäisi vaan harjoitella kovasti ja aikaa tuntuu aina olevan kovin vähän. Ongelmana on myös se, että mulla ei ole aina autoa käytettävissä. Mutta saa nähdä mitä kesä tuo tulessaan. :)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti