OhO, ompas viime päivityksestä aikaa. Kesä meni ja syksy tuli, kiirettä on jonkin verran ollut, mutta nyt yritän skarpata ja jaksaa/ehtiä päivitää kuulumisia useammin.
Kesä meni hyvin, kamalan karvanlähdön jälkeen uusi turkki kasvoi vauhdilla takaisin ja on edelleen tuuhea. Lilo on saanut B-vitamiinia kuurina ja tietty Nutrolinia koko ajan. Ei ole yhtään kutinoita ollut. Masu oli punainen jossain kohtaa, mutta sekin on parantunut.
Lilolla oli juoksut, jotka loppuivat reilu viikko sitten. Vielä ei ole mitään valeraskausoireita ollut ja toivotaan että ei tulekaan. Juoksujen ajan Lilo oli todella rasittava, se itki koko ajan ulos ja ulkona jokaisen koiran perään, sekä narttujen että urosten. Ruoka ei maistunut, mikä on hyvin erikoista tälle syöttöporsaalle. ;D no nyt ruokahalu on taas entisellään.
Olemme pari kertaa olleet Mion ja Aksun kanssa lenkillä, Peltolammilla ja viimeksi muutama viikko sitten Hatanpäällä Arporetumissa, jossa on todella kaunista ja paljon sorsia. Lilo kun on lintukoira ;)
Nyt lauantaina meillä oli Lempäälässä akitatapaaminen. Canis areena oli vuokrattu tunniksi, jossa sai kokeilla agility-esteitä ja sitä ennen ja jälkeen oli pikku lenkki, sekä Tiinalla kahvittelut lopuksi. Lilo meni muutamasta esteestä nameilla, mutta aika laiskasti. Paikalla oli huimat 13 akitaa ! shiba ja bouvier, ihmisiä vähintään saman verran eli mahtavan kokoinen porukka saatiin kasaan. :) Lilo oli muuten ihan reipas, mutta erirotuinen innokas bouvier Maia ei ollut Lilon mieleen. Lilo on siis hieman rasisti :D ja piti parille narttuakitallekin pörrätä varmuuden vuoksi. Kaikista ei voi tykätä. Mukana oli pari ihastuttavaa punaista pentua Sani ja Kuma täältä treeltä, joten saamme heidät ehkä toistekin mukaan lenkille. :)
Pentukuume on korkealla ja asiaa ei auta yhtään, että olemme Tiinan kanssa menossa Nooralle katsomaan Hallan ja Tuskan 7 viikkoisia pentuja. :)
Paljon on kuvia nyt koneella, joten nïitäkin täytynee laittaa.
Ihania syksyisiä kuvia. Myös Kaira on lintukoira.. ja tilanteen vaatiessa myös orava-/pienriistakoira x)
VastaaPoistaLilo metsästää mitä vain pienriistaa, on syönyt monesti hiiriä ja kerran oravan :D
VastaaPoistaTosi kivoja kuvia! Kyllä Lilo on tosi kaunis akita. Kiva nähdä kuvia Mitsun Aksu-iskästäkin...
VastaaPoistaMitsu on myös tuon pienriistan metsästäjä, tosin kissat tuovat usein Mitsulle omia saalitaan mutusteltavaksi. Ovat kai huomanneet ettei tuo akita ole kovinkaan hyvä metsästäjä!