26 joulukuu 2010

Joulu tuli ja meni






Nyt on joulun pyhät vietetty ja syöty hyvin. Lilo sai lahjaksi pari pehmolelua ja tietty herkkuja ;)
Tänään on satanut lunta varmaan metrin verran ja Lilo nauttii mitä enemmän lunta on maassa, lähipäivinä pakkanen kävi -25 asteessa, mutta ei sekään Lilon menoa hidastanut ulkona. Lumesta on tosiaan kaivettu jäätyneitä pikkueläimiä mm. orva ja lintu.. Lilo sopisi johonkin tuntureille tai siperiaan etsijäkoiraksi, joka löytäisi lumen alle jääneitä :D

Kävimme myöskin eläinlääkärillä näyttämässä Lilon toista korvaa joka oli hieman tulehtunut. Korvaa täytyy nyt putsata hyvin ja laittaa korvatippoja aamuin illoin. Lilo piti kauhean metelin ell:ssä mutta antoi tehdä kaikki toimenpiteet ja oli reipas vaikka tärisikin kauhusta. Lilon ihosta otettiin teppinäyte, jossa ei ollut tulehdusta. Karvaa lähtee aivan kamala määrä ja iho kutisee, jonka seurauksena Lilo on raapinut rupia itselleen.
Vastaanotolla oli samaan aikaan valkoinen akitan pentu Hito, joka oli loukannut jalkansa leikkiessään. Näin Hiton aivan pikkuisena Nooralla käydessäni ja Hitosta on kasvanut aivan mahtava tyttö, todella kiltti ja sosiaalinen hännän huiskuttaja. :)

Lähden huomenna 12 päivän reissuun Espanjaan ja äitini hoitaa Liloa tämän ajan. Kun tulen reissusta niin käymme ell kontrollikäynnillä ja jos Lilo on terve niin se saa samalla rokotukset.

Lilon ja Aksun kuva on otettu pari viikkoa sitten Tiinalla... Lilon joulukuvat jouluaattona.

1 kommenttia:

  1. Hei! Meidän akitalla loppui tulehdus kierteet ja muut oireet, kun otettiin verikoe ja todettiin possulle, ohralle, maissille, kanalle allergiseksi. Eli CDD:tä= kuivamuonaa eläinlääkäriltä, raakaa naudanlihaa ja raejuustoa tai viiliä ja silloin tällöin ruoköljyä sekaan. Hyvää jatkoa teille!! Kuopiosta!

    VastaaPoista