On taas viime päivityksestä aikaa. Joulu tuli ja meni niin myös uusivuosi ja kohta onkin jo Lilon synttärit.
Lilolla oli karvanlähtö tuossa joulun alla ja se rapsutteli itseensä, pesin kerran sen ja annoin öljyjä enemmän ruokaan niin ei tullut isompia kutinoita. Meni pari viikkoa ja karva alkoi kasvaan takaisin eikä kutinaa ollut yhtään. Nyt heti kun tuli ekat -10 ja yli pakkaset niin rapsutus alkoi. Olikin jo suursiivouksen aika ja koko kämppä luuututtiin ja matot tuuletettiin 6h parvekkeella pakkasessa jotta pölypunkit kuolisi. Ei olla käyty ell koska iho ei ole rikki ja rapsutus vähäistä, olen myös antanut 5mg kortisonia päivässä, jota meillä on jäänyt viime keväästä kun Lilo oli kuurilla monta kuukautta. Jos tilanne pahenee niin mennään ell käymään.
Lilo ei saanut montaa joululahjaa, kun saa aina välillä pehmoleluja, mitä
löydän kirpparilta parilla eurolla, tulee halvemmaksi kierrätys kun ostaa kalliita koiranleluja mitkä tuo neiti tuhoaa hetkessä. :) Liloa ei haitannut uuden vuoden raketit yhtään, kyllä se ulkona kuunteli ja katseli isoimpia, mutta ei stressannut yhtään, mikä on sinsä hassua, kun muuten se stressaa aika helposti uusia/outoja asioita.
Lilo rakastaa lunta ja siellä sukeltamista, sitä ei haittaa yhtään että mahaan asti on lunta. Lilo haluaisi olla koko ajan ulkona. Jäätynyt oravan raato oli niin kallis aarre, että pieni murahdus tuli kun olisi pitänyt siitä luopua. Pupun jäljet saavat myös Lilon pään niin pyörälle, että on siinä välillä pitelemistä. :D eikä sitä haittaa pakkanen tai lumimyrskykään. Lilo on taas jostain kumman syystä hyvin tuhdissa kunnossa vaikka se nirsoilee välillä ruuan kanssa ja olen pienentänyt sen ruoka-annoksia.
Kävin joulukuussa Helsingin Voittaja näyttelyssä ja oli mukava nähdä kerralla akitoja ja omistajia. Nyt pirkanmaalla yritetään myös ahkerammin kokoontua, seuraava lenkki on la 28.1, mutta olen silloin töissä ja emme pääse osallistumaan.
Lilon sisko June, joka sairasti SA:ta siirtyi koirien taivaaseen tuossa marraskuussa :( on nämä sairaudet ikäviä tässä rodussa.
Eipä meille mitään ihmeempiä kuulu, tavallista arkea. Laitan joku päivä tuoreempia kuvia Lilosta tänne.
-Martina ja Lilo
0 kommenttia:
Lähetä kommentti